keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Vuoden hostelli 2011 - Dream Hostel Tampere

Hupsista.. edellisestä viestistä on kulunut 9kk.. mutta Helsingissä lupasin, että päivitän blogia jälleen. Saa nähdä kuinka moni tätä enään lukee :)

Vuosi on vierähtänyt äärimmäisen nopeasti. Kotona ja hostellilla on hommaa piisannut, mutta hauskaa on ollut. Kesä meni hostellilla mukavasti. Vieraat löysi uuden hostellin ja vastaanotto sekä palaute on ollut aivan uskomatonta, siitä viimeisimpänä todisteena Vuoden Hostelli - palkinto, joka myönnetään siis Suomen parhaalle hostellille. Aika hyvin hostellilta joka ei ole ollut auki vielä edes vuottakaan!

Vuoden Hostelli nimitys on siinä mielessä jännä, että se koskee nyt tätä kuluvaa vuotta. Samalla se kasasi meille paineita, että pitää yrittää olla vielä parempi ja kehittää toimintaa edelleen. Ensi kesäksi onkin luvassa aika paljon uusia juttuja, parasta on että nyt ollaan saatu myös ihan yksityispuolelta kumppaneita ja itse ainakin odotan äärimmäisellä mielenkiinnolla saadaanko Tampere Bird View - kierros järjestettyä!

Viime vuonna aloittelimme jo vähän tapahtumajärjestelyäkin, oli Book Swappingia, Piparitalkoita ja Uudenvuodenpirskeitä. Tänä vuonna sitten lisätään höyryä, järjestellään lautapeli-iltoja, kirpputoria, grillibileitä ja mitä ikinä mieleen tuleekaan!

Kaikista hauskinta tässä hommassa on ehdottomasti ollut asiakkaat. Alle vuodessa asiakkaita yli 80 maasta, hyvänä esimerkkinä eräs tammikuinen sunnuntai, kun oleskelutilassa istuu samaan aikaan asiakkaita 24 maasta. Silloin voi rehellisesti sanoa että on kansainvälinen meininki. Nyt odotellaan innolla sitten kesää ja katsotaan mitä Raiskin koneet tuo tullessaa, kun Italiaan ja Espanjaan on kaksi reittiä auki molempiin.

Tässä oli 9kk tiivistetty aika pieneen pakettiin, mutta EHKÄ jatkossa tänne voisi kirjottaa useamminkin :) Terveiset vielä hostellijohtajille ja muille lukijoille ja jättikiitokset SRM:lle ja asiakkaille Vuoden Hostelli nimityksestä!

sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Hostellielämää

Nyt ovet on ollu auki kohta 2kk ja täytyy sanoa, että ei ole montaa samanlaista päivää ollut. Hostellin kehittämisessä on vielä paljon tehtävää... akustointia, säilytyslaatikoita lisää, hyllyjä, kaappeja jne. tehtävää ja lisäiltävää on vaikka kuinka paljon, mutta pikkuhiljaa hyvä tulee.

Hienointa tähän mennessä on ollut (kliseisesti) asiakkaat. Asiakaskunta on todella monipuolinen ja mielenkiintoisia ihmisiä tapaa päivittäin. On opiskelijaa, professoria, uhreiluporukkaa tai polttarijengiä. Osa Bryan Adams faneista tuli Suomeen kierrettyään ensin kuusi aikaisempaa Adamsin keikkaa ympäri Eurooppaa. Aika fanaattista. Kaikenkaikkiaan asiakassegmentit on jakautunut aika lailla niinkuin oli ajateltukin, kotimaan osuuden ollussa hyvin suuri. Haasteelliseksi kotimaisten vieraiden majoittamisen tekee suomalaisten tottumattomuus hostelleihin. Asiakas aina oikein tiedä mihin on tulossa tai jos luulee tietävänsä, niin ennakkoluulot ovat usein aika negatiivisia. Meillä onkin suurena haasteena saada myös suomalaiset viihtymään, toivottavasti ollaan siinä tahan asti onnistuttu.

Jos hostellin uutiset kiinnostaa, niin aktiivista omaa elämäänsä elää esim. facebook ryhmämme: http://www.facebook.com/DreamHostel sieltä pystyy seuraamaan päivittäisiä tapahtumia hostellilta.

Vakavia nää hostellihommat :)

maanantai 5. huhtikuuta 2010

Dream Hostel Tampere - vihdoin auki!

Laiska...kiireinen...huonomuistinen...blaablaablaaa

Syitä blogin hitaaseen päivitystahtiin on varmasti paljon, mutta annetaan menneiden olla ja puhutaan siitä mitä nyt on. Hostelli on vihdoin auku, ja Tampere sai kauan kaipaamansa lisän majoituspuolelle.

Viimeisestä viestistä on rutosti aikaa. Silloin huoneita vielä viimeisteltiin, nyt lähes kaikki huoneet ovat jo valmiina. Viimeisinä viikkoina remontti ei valokuvauksellisessa mielessä edistynyt juuri ollenkaan. Sähköistys, putkihommat ja viimeistely vei paljon aikaa.

Viimeisten viikkojen aikana lattiat päälystettiin, respa ja keittiö rakennettiin, valoja säädettiin ja tehtiin suoraan sanottuna pirusti hommia, että paikka saadaan auki aikataulussa. Matkan varrella sattui pieniä kommelluksia, mutta ei miään niin vakavaa että siitä edes värittämällä olisi saanut juttua aikaan.

Remontin viimeiset päivät meni paikkoja siivotessa. Meidän oli määrä avata ovet torstaina, joten edellinen viikonloppu meni kärrätessä pölyä pihalle. sähkäri laittoi lamppuja ja talkooväki siivosi minkä kerkesi.(kiitos isä, äiti, jussi, juuli, outi ja lapset, appiukko, matias ja muut ketkä on jeesannut!). Koko remontti oikeastaan kulminoitui sitten tiistaipäivään, jolloin oli sekä palo- että rakennustarkastajan vierailun vuoro.

Jos ollaan ihan rehellisiä, niin koko remontin aikana ajatukset on ollut vain remontissa ja sen etenemisessä. Tiistaina sitten totuus valkeni, että jos tarkastukset nyt menee läpi, niin pitkäaikainen (ja -kestoinen) unelma olisi vihdoin totta; jos palotarkastus menisi läpi, saisi vieraat ottaa suoraan sisään.

Palotarkastus siis jännitti, mutta meni lopulta mukavasti läpi ja tarkastaja oli todella mukava ja asiantuntija, itsekin reilireissulla tossuja kuluttanut matkamies. Kun sanat "tilat voidaan ottaa käyttöön vaikka samantien" tulivat tarkastajan suusta, niin fiilis oli kyllä helvetin hyvä.

Sitten iski paniikki, paikka kuntoon torstaiksi!! Kiitos ahkerien työntekijöiden ja puolille öin kestävien siisvoustalkoiden, hostelli saatiin tosiaan auki juuri silloin kun piti! Ensimmäinen, walk-in asiakas, astui ovista sisään n. 9.30 aprillipäivänä. Ilmeisesti on viihtynyt, sillä majailee edelleen huoneessa 3 :)

Huonekalut saatiin vasta torstai iltapäivällä ja sohva tulee ensiviikolla, suihkuista puuttuu koukut ja Viron erikoissängyt ei ole vielä kasattu... mutta pääasia on se, että ovet on auki ja palaute ollut äärimmäisen positiivista. Tästä on hyvä jatkaa!

Käpin Tommin ottamia "virallisia" kuvia löytyy nettisivuilta osoitteesta www.dreamhostel.fi. Tommi lupaili ottaa vielä toisen satsin kuvia kun saadaan sisutukset kuntoon.

tälläistä siis täällä, hostelli pyörii ja väkeä on ollut ihan mukavasti. tästä lähtien pävittelen vähän mitä hostellin arkeen kuuluu!

perjantai 12. maaliskuuta 2010

maanantai 1. maaliskuuta 2010

Lattiat paikallaan

"Tiivis kirjoitustahti ei oikein sovi näköjään mulle.. mutta pistetään nyt taas vähän lisätietoa.

Viime viikolla mattomiehet aloittivat lattioiden päällystämisen, huomiseen mennessä kaikki majoitushuoneet on siltä osin valmiita! Sitten huoneista puuttuu enää valot ja listat, eli niiltä osin ollaan hienosti aikataulussa."

Tämän viestin alun olin saanut kirjoitettua viime viikon alussa, nyt näyttää hiukan toiselta.. koko hostelli on saanut lattiansa, huoneissa on ovet ja kylppärit ja vessat kalustettu. Respa ja keittiö saapuu maanantaina.

Remontin lopputahti on ollut yhtä älytön kuin alkukin, ei meinaa nuori yrittäjä pysyä mukana. Onneksi on nippu auttavia aivoja, näin hommia on saanut hiukan delegoituakin ja myös hallinnollisia asioita on saatu hoidettua.

Lupaan kuvia, kun ei tästä kirjoittamisesta tunnu tulevan mitään :)

torstai 11. helmikuuta 2010

Remontti - viikko 6

Remontti edistyy hurjaa vauhtia. Kertaan tässä mitä nyt on tehty ja koitan päivittää vielä tänään sitten ihan tämänhetkisen tilanteen ja laitella vähän kuvia.

Koko urakassa ehdottomasti näkyvin hommahan on ollut seinien purku ja uusien pystytys. Seinät saatiin ylös mielestäni älyttömän nopeasti. Kun seinät oli kondiksessa, maalarimestari tasoitteli seinät ja pohjamaalitkin ilmestyivät valmisiin seiniin kun itsestään.

Samaan aikaan kun timpurit on tehnyt hommiaan, on vessoissa tehty vesieristyksiä, kellarissa vedetty viemäriputkia, ilmastointiputket asennettu huoneisiin paikalleen ja vesiputket asennettu vessoihin.

Hommat toimiii peukalokeskelläkämmentätyypin silmiin jotenkin maagisesti, ihmeellisessä synkronissa. Kuluneet viikot on allekirjoittaneella menneet lähinnä siivotessa, suunnitellessa, siivotessa ja nyt kaksi viimeistä viikkoa isyyslomalla, kun yrittäjäperheeseen syntyi tammikuun lopulla pieni tyttö.

Tämä olkoon tälläinen pieni alustus, ettei tule taas kilometrin mittaista postausta mitä kukaan ei jaksa lukea.

Pikapuoliin päivitys tämän hetken tilanteesta.

keskiviikko 20. tammikuuta 2010

Remontti viikot 1,2 ja 3

Tarkoitus oli 1kirjoitella remontin etenemisestä hiukan useammin tänne, mutta jostain syystä aika ei ole riittänyt.. Facebookkiin olen suh ahkerasti muistanut päivitellä projektin vaiheita, ja kyllähän kolmessa viikossa on tapahtunutkin.

Ensimmäinen viikko meni talkooporukalta periaatteessa purkuhommissa. Seinää kaadettiin yötä myöten ja purettiinpa yksi studiokin siinä samassa. Samaa vauhtia kun purettiin, nousi uutta seinää tilalle.

Samaan aikaan paikalla pyöri sähkömiehiä, putkimiehiä ja jossain vaiheessa ilmastointiheputkin ilmestyi paikalle. Kolmen viikon tuloksena tällä hetkellä kaikki hostellin seinät pystyssä, levytettynä, villoitettuna ja osin myös tasotettuina. Yrittäjälle koitti remontista muutaman päivän vapaa, kun tänään (21. remonttipäivä) lattiat tasotettiin ja kuraa lyötiin sen verran että äänieristeasioissa päästään määräysten vaatimille tasoille.

Nyt hostelli siis on rakenteiltaan "valmis", tästä eteenpäinhän remontti on enää hienosäätöä... ja siinähän sitä aikaa sitten menee. Ilmaa ja sähköä ohjaillaan joka suuntaan ja pintoja ruvetaan siistimään. Katto maalattiin jo parin viikon kuluessa myös seinät saavat uuden maalipinnan.

Tämä oli nyt tälläinen pikakatsaus tapahtuneeseen, facebookkia käyttävät voivat kurkkia kuvia yhteisöstä ja tänne lisäilen niitä heti kun kotikoneen ääreen taas pääsee.

ps. AC/DC:n Tampereen keikka varmistui kesäkuun ensimmäiseksi päiväksi, suosittelen varaamaan konserttimajoituksen ajoissa!